Marika Rättö


12.05.2008


Ypäjällä kaikki hyvin! PDF Tulosta Sähköposti
09.10.2006

Rozzini jäi kotiin 5-v derbystä, kun kolmesta hevosesta piti valita kuljetusongelmien mukaan vain kaksi. Ypäjällä nuorta oria olisi odottanut vain hävittävää, kun vastassa olisi merkittävästi Racing -sarjaa kevyempi vastus. Päätettiin siis lähteä matkaan Galman ja Cornetan kanssa.

Kummatkin tammat hyppäsivät kaksi luokkaa, lauantaina 135cm "Lucky Winner" luokan sekä sunnuntaina 145cm senioreitten hallimestaruuden. Toiveena oli pedata ainakin toiselle tammalle paikkaa Helsinkiin..

Lauantain 135cm uusintaluokasta moni haki suoraa "vapaalippua" HIHS:iin. Luokkaan muodostui suuri uusinta, missä vastassa oli toinen toisiaan nopeampi ratsukoita ja rata, jossa ei ollut juurikaan oiottavaa. Galma hyppäsi todella hyvän perusradan, mutta hieman hölmö virhe johti yhteen pudotukseen. Cornetta sen sijaan - kahdesta hevosesta se hitaampi - pääsi uusintaan. Taktiikka oli yrittää kaikkensa ja ottaa vauhti pois jos tulee virheitä ajatellen sunnuntaista isoa luokkaa. Cornetta teki oman, suorastaan tyhmän virheen helpolla uusinnan ensimmäisellä esteellä, mutta epätietoisena muista uusijoista Marika lähti edelleen jahtaamaan aikaa. Loppurata sujuikin niin vauhdilla, että jopa luokan voittanut, edelleen ponityylin ratsastanut A-J Kontio jäi ajassa taakse. Vaan saldo oli 4vp ja tuloksena sija 7. /64.

Sunnuntain hallimestaruusluokka meni todella hyvin! Cornetta teki jälleen vakuuttavaa hyppyä ja kaikesta näki, että sinällään tämä kaikki on helppoa, kunhan turhat virheet vielä jäisi pois. Ratsukko sai kaksi pudotusta, ahtaalla sarjalla Cornetta otti a-osan takapuomin sekä allekirjoittaneen varoituksesta ylimääräisen askeleen 7-8 välin kaarevalle linjalle ottanut Marika. Virheet siis "1-1" ja tuloksena ihan ok seitsemäs, jossa oltiin tasoissa tai jätettiin taakse ns. hyviäkin ratsukkoja.

Galma vaan taas osoitti, että tahto on lihasvoimaakin tärkeämpi ominaisuus hevosella. On eittämättä viihdyttävää seurata tätä ratsukkoa radalla silloin, kun molemmat osapuolet onnistuvat. Matkaan on kertynyt niin paljon yhteistä kokemusta, onnistumista, kipua ja surua, iloa ja tyytyväisyyttä, että sen on pakkoa näkyä jossain! Jokainen este, lähestyminen esteelle ja hyppy esteellä on kuin pieni koitos yksinään. Molemmat tahtovat hirveästi ja silloin kun molemmat luottavat toisiinsa ylittävät yhdessä mitä vain. Radalla tuli yksi harmittava pudotus, mutta 145cm rata ei muuten tuntunut edes isolta ja suoritus jätti todella hyvän mielen! Tätäkö hevosta on oltu hiljaa myymässä?

Marika on kesän jälkeen nöyrtynyt lisäämään selvästi hevosten liikuntamäärää ja oppia on yritetty hakea maailmanhuippujen valmennusopeista. Nyt Ypäjällä oli kaksi fyysisesti erittäin hyvävoimaista tammaa, jotka olisivat olleet heti luokkienkin jälkeen valmiina uuteen koitokseen. Sellainen mahdollisuus saattaa tullakin kahden viikon kuluttua Helsingissä, kun Marika kilpailee toisella tammalla HIHS:ssä.

MW

Viimeksi päivitetty ( 10.10.2006 )
 
«   »

Created and provided by CallMarcus