Marika Rättö


11.05.2008


Kisaamista ja kisahevosen elämää PDF Tulosta Sähköposti
30.01.2007

Nykyään Virossa paljon vähemmän aikaa viettävänä en jaksa olla ihastelematta oikeastaan joka kertaa Luunjan tallien takana avautuvaa isoa aluetta. Muutama ohut narunpätkä siellä täällä merkkaa jotain mikä perimätiedon mukaan joskus on ollut laitumen aitaa. Nykyään ainakaan useamman hehtaarin L-muotoisen alueen toisessa päässä ei kyllä ole aitaa lainkaan.

Pieni lampi ja pari kaatunutta puuta ovat alueen tavallisia kokoontumisalueita. Täällä Galma, Cornetta ja nuori Louiza viettävät päivänsä. Galma on kolmesta tammasta vanhin ja omalla olemuksellaan ohjaa Netan ja Louizan olemista. Itse asiassa 4-vuotias Louiza on ollut kaksikon kanssa vasta vähän aikaa. Aiemmin Galma ja Cornetta olivat alueella kaksistaan. Nuorelle ja aiemmin kovaluonteiselta vaikuttaneelta Lados-tammalle kokemus näyttää hyödylliseltä, sillä tämä on Galman "ohjauksessa" nöyrtynyt selvästi tulevan kisauransa kynnyksellä.

Sekä Galma että Cornetta kisaa keskimäärin 2-3 kertaa kuukaudessa vuoden ympäri. Virossa ei Suomen kaltaista talvitaukoa tunneta, ei Marikan tammat ole muutenkaan juuri taukoja pidelleet. Vuosien saatossa Marikan asenne hevosia, kisaamista ja näiden hoitoa kohtaan on muuttunut selvästi. Joskus kauan sitten hevosia varottiin, etteivät ne loukkaisi itseään liian tarhailun kanssa. Ennen kisoja oli kireää ja kisoissa oli yleensä vielä kireämpää. Ja kun monesti ei mennyt ihan suurten odotuksien mukaan, niin tapahtumien ajateltu syy-seuraussuhde oli kovin eri kuin tänä päivänä.

Hevonen on hevonen. Sillä on omat tarpeet ja vaikka se on historian aikana valinnut yhteiselon ihmisen kanssa, niin sen tarpeet eivät ole yhtään ihmisen kaltaisia. Nykyään vieraillessani Virossa, niin minulla tulee aina hyvä mieli, kun katselen Marikan tammoja viettämässä hevosen elämää juuri niin paljon kuin se vain suinkin on mahdollista. Marikan hevoset ovat nykyään myös yhä paremmassa fyysisessä kunnossa ja niin ohjatun liikunnan kuin ravinnon kanssa yritetään tehdä mitä voidaan. Ja kun kisoihin lähdetään, niin siellä nämä kolme kuumakallea, Marika ja kaksi tammaa ovat yhä useammin huomattavan seesteisiä. Kaikki yrittää ja kaikki muistaa kiittää, Marika omalla tavallaan, tammat omallaan. Aina yritetään, tällaista on (kisa)hevosen elämä!

MW

 

 
«   »

Created and provided by CallMarcus