| Turussa ori oli pääroolissa |
|
|
|
| 28.05.2007 | |
|
Kolme ykkösruusuketta Rozzinille ja viime vuodesta merkittävästi kehittynyt ratsastettavuus oli Turun tuomisten päällimmäisenä. Cornetan viikonloppu oli hieman mutkikkaampi ja sunnuntain 130-ruusuke tuli verryttelyluokasta ikään kuin vahingossa. Rozzini on nyt polulla, jonka toivotaan jatkuvan. Tämä on aina hypännyt hyvin, mutta vielä viime vuonna ajautui hankaliin tilanteisiin, kun ei välillä halunnut kuunnella Marikan apuja. Kiitos myös Hollannin suunnalta saadun avun myötä, suussa on nyt entistäkin vähemmän rautaa, mutta nyt ori toimii silti aivan uskomattoman hienosti. Viikonlopun saldona tuli siis täydet Racing -pisteet, mutta sitäkin tärkeämpänä oli rekisteröidä kuinka tasapainoisesti ja rytmikkäästi ratsukko eteni radalla. Cornetta hyppäsi sunnuntai GP:n veden jälkeisiä esteitä lukuun ottamatta oikein hyvin ja tähän tulee olla tyytyväinen odotettua heikommista tuloksista huolimatta. Perjantaina sattui Marikalla pieni työtapaturma, kun ei ehtinyt reagoida herkän tamman oikkuihin ja tämä ehti tehdä radalle veden jälkeiselle esteelle kiellon, muuten tuloksena aivan upeita hyppyjä. Lauantaina tamma arkoi ilmeisesti hieman pohjaa, edeten hieman varoen ka tehden turhan varovaisia ja ylöspäin suuntautuvia hyppyjä. Tämä Turun Maljan rata sisälsi joukon erikoisia välejä, jotka sopivat tilanteeseen erityisen huonosti. Ensin tamma jäi hieman ihmettelemään vahvasti eteenpäin ratsastettua suhteutettua okseri-pysty väliä ja hieman myöhemmin radalla seurasi tiukasta kaarteesta, anteeksi, täysin järjetön, iso trippeli reilu 8m ja pystyn tehtävä. Tässä nähtiin jollain ratsukoilla harkittuja kahden askeleen ratsastusta ja valitettavasti Cornetan kohdalla viime tingassa "kiitos ei" ja Marika suistuminen. Seuraavaksi on vuorossa Seinäjoki, jossa mukaan lähtee jopa 4 hevosta. Cornetan tavoitteet ovat nyt Bastionissa ja tämän kanssa edetään nyt "tamman ehdoilla", vaikka sitten hyppäämällä väliin helpompia tehtäviä. |
|
| Viimeksi päivitetty ( 28.05.2007 ) |
| « | » |
|---|


