| Lesznosta sija Galmalla. |
|
|
|
| 17.12.2005 | |
|
Marika ja Galma sijoittuvat (11. /53) Lesznossa 140cm luokassa perjantaina. Ratsukko teki puhtaan perusradan, mutta toisessa vaiheessa tuli vaikeuksien jälkeen harmittavat kolme pudotusta. Marika kertoi hukanneensa uusinnassa gag-ohjan ja tamman vauhdin tällöin hieman kiihtyneen… Yleisesti vaikean toisen vaiheen jälkeen tuloksissa nähtiin vain yksi 0/0 suoritus. Cornetta ei ollut perjantaina vielä parhaimmillaan ja otti pari pudotusta 130cm luokasta. Radoista Marika kertoo niiden olevan teknisempiä ja vaikeampia kuin edellisenä viikonloppuna Poznanissa. Olosuhteen ovat myös olleet haastavammat kuin viime viikolla; hevoset asuvat teltoissa ja ilma on samanlainen kuin usein Suomessa… Lauantaina Cornetta hyppäsi hyvän radan, mutta yksi harmittava pudotus jätti sijatta. Sunnuntaina nuorten 135cm finaalissa Cornetta teki kahdesta pudotuksesta huolimatta ihan hyvän radan. Cornetta on vielä kovin, kovin kokematon tällä tasolla ja hyvinkin varovainen tamma tapaa tällöin jännittyessä helposti hypätä puutteellisella tekniikalla. Sunnuntain GP:ssä Marika hyppäsi Galman kanssa erinomaisen radan toiseksi viimeiselle esteelle asti, jossa pieni virhe johti sekä tämän että sitä seuraavan kolmoissarjan kahteen pudotukseen. Rata oli siis tulostaan selvästi parempi suoritus. Puolan matka oli onnistunut. Kaksi sijoitusta, Cornetalla yksi ja rutkasi lisää rutiinia, Galmalla toinen ja nousujohteisesti jälleen kohti tasoa, jonne toivosi tamman vielä yltävän. Hieman epätasaisen kauden jälkeen Marika totesi, että nämä kaksi viikkoa loivat taas uskoa tulevan! CSI Lezsno, luokka 4, 140cm kahdessa vaiheessa, 53 lähti - 13 sijoittui MW |
|
| Viimeksi päivitetty ( 19.12.2005 ) |
| « | » |
|---|


